ANN-MARIN PELASTUSTARINA



Jumala kutsui minua jo nuorena, tulin uskoon 15 vuotiaana rippileirillä.

Kuljin joitakin aikoja seurakunnan nuorten tapahtumissa ja rukouspiirissä. Syvällä sisimmässäni koin Jumalan kutsun Hänen valtakuntansa työhön ja julistin sitä jopa ääneenkin.

Mutta kun ikää tuli ja kaikki lähtivät eri suuntiin opiskelemaan ym. yhteys hajosi ja aloin etääntyä uskonasioista. Maailman menot houkuttelivat. Aloin yhä enemmän tehdä valintoja jotka eivät olleet Jumalan mielenmukaisia ja niin sain ”niittää sitä mitä olin kylvänyt”. Niitin murhetta murheen päälle. Olin kyllä hyvin uskonnollinen ja pidin itseäni myös jonkinlaisena uskovana, joskus jopa ravintolassa istuessani tupakka suussa sanoin olevani omanlaiseni uskova, tosin kyllä minulla hieman hävetti mutta hyvät selitykset minulla oli. Vaikka saatoin juoda ja polttaa tupakkaa uskoin kuitenkin Jumalaan. Mutta sana sanoo: ”niinhän riivaajatkin uskovat ja vieläpä vapisevat”. Mutta minä en tuntenut tuolloin sanaa, itse asiassa en ollut kummoisempi kuin nuo riivaajat, minut luokiteltiin samaan kastiin.

Olen usein miettinyt, miksi usko ei kestänyt tai mitä minulta puuttui kun niin helposti luisuin pois uskon tieltä. En ollut täyttynyt Pyhällä Hengellä! Pyhä Henki on Jeesuksen lähettämä Henki omillensa, Hän on voiman, rakkauden, raittiuden, ja rohkeuden henki, joka kaikessa aina kirkastaa Kristusta ja hän myös johdattaa meidät kaikkeen totuuteen ja Jeesuksen Kristuksen tuntemiseen.

Ainakin 15v sain kulkea murheen tietä, rukoilin usein mutta aina sisimmässäni oli tuntu siitä että jotain puuttui, jokin suunnattoman suuri tyhjyys kalvoi sisintäni.

Olin n.30v, minulla oli 3 lasta, hyvä perhe ja kaikki piti olla ihan hyvin, mutta olin ahdistunut ja minulla oli paniikkihäiriön tyyppisiä pelkoja. Eräänä päivänä isäni sisar Ritva soitti minulle ja kertoi että hän ja hänen siskonsa Riitta olivat tulleet uskoon. Silloin minun sisimpäni huusi TUOTA MINÄ TARVITSEN ja kysyin häneltä ”sano minulle miten tullaan uskoon?” ja hän antoi minulle erään siskon puhelinnumeron ja siltä paikalta minä soitin hänelle ja sanoin ”minä haluan tulla uskoon, miten se tapahtuu?”. Ja niin siinä puhelimessa tein uskonratkaisuni, ei mitään suuria tunteita, vain luja sydämen päätös. Minä ymmärsin olevani syntinen ja tarvitsevani Jumalan armahdusta.

Jumala kuitenkin armossaan kutsui minua vielä. Hän on uskollinen, vaikka minä olin uskoton, vuosien ajan hän taivutteli minua. Nyt minä ymmärrän selvästi että ahdistus ja murheet ajoivat minua etsimään Jumalaa, valmistivat sydämeni vastaanottamaan Jumalan. Alkutaival ei ollut helppo, vihollinen taisi pitää suurta vihaa, jouduin kovaan ”painiin” vihollisen voimien kanssa pelkojen alueella. Pelko sai huomattavat mittasuhteet, se ei ollut jonkun ulkoisen asian pelkoa, vaan se oli jotain syvää hajoamisen pelkoa, itsensä, kontrollin menettämisen pelkoa. Se oli hyvin todellista, jopa niin että näin ja kuulin ikään kuin filminauhan raksuttavan, kun koko elämäni filminauha meni läpi silmieni edessä, kun samalla vihollinen esittäytyi minulle koko rumuudessaan. Jouduin tosissani taistelemaan rukouksin, sanaa käyttäen. Pelkäsin sekoavani, mutta löysin Jumalan sanat ”hullutkaan eivät tältä tieltä eksy”… huusin nämä sanat ilmoille ja suostuin siihenkin että jos näin kävisi, olisin kuitenkin Jumalan omaisuutta! …. sain kokea VAPAUDEN !

Ymmärsin jälkeenpäin että näin oli Jumala hyväksi nähnyt, minun piti kulkea yksin alkutaival yli puoli vuotta, en päässyt mihinkään uskovien yhteyteen, koska olin pienten lasten kanssa kiinni kotona, vieraalla seudulla ilman kulkuneuvoa, ja puolisoni oli paljon poissa kotoa.

Tämä alkutaival teki minusta rukoustaistelijan ja se teki myös sen tehtävän että minä annoin itseni kokonaan ja täysillä Herralle ja halusin olla ehdottoman kuuliainen ainoastaan Hänelle, joka oli minut armossaan pelastanut. Menin sit heti kasteelle kotipaikkakuntani karismaattiseen seurakuntaan Lappiin. Tampereella mentyäni ensimmäisiin kokouksiin Hervannan Katukappeliin, sain armon täyttyä Pyhällä Hengellä ja sain kielet siitä merkiksi. Katukappelin silloisista vetäjistä Matista ja Leilasta tulikin sydämen ystäviäni.

Tärkeimmäksi asiakseni muodostui olla kuuliainen Jumalalle kaikkina elämäni päivinä. Hän on tänäkin päivänä KAIKKI MITÄ MINULLA ON ! Sillä kaikesta minut on jo riisuttu, irroitettu suvusta, vanhemmistani, ihmissuhteista, maallisista omaisuuksista ja jopa lapsistani, kun Herra sanoi että ” nämä lapset eivät ole omaisuuttasi, ne eivät ole sinun, vaan MINUN, olen katsonut sinut vain arvolliseksi kasvattamaan heidät, kasvata heidät Jumalan pelkoon, minun tuntemiseeni”.

Vaikka olen saanut kokea paljon hylkäämistä, väärinymmärrystä, halveksuntaa jne., en kuitenkaan vaihtaisi tätä tietä jolla saan nyt kulkea. Jumala vetää lähelleen sallien ahdistusta, meidän kaikkien tie ei ole saman kaltainen, se riippuu varmasti siitäkin millaiseen tehtävään Jumala kouluttaa. Varmaa kuitenkin on, jos haluamme olla Jumalan sydämen sykkeessä, on lihamme kuoltava haluinensa, se on naulittava ristille, on seurattava Jeesusta! HÄN ON SEN ARVOINEN!!.

Uskaltaudu rohkeasti mukaan seuraamaan Jeesusta. Hän sanoo: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä Minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.Mat.16:25 Eikä Hän anna niin kuin maailma antaa, vaan hänen rauhansa hän antaa meidän sisimpäämme. Älä pelkää ihmisiä, vaan pelkää Jumalaa!

Jumala on rakkaus ja kaiken hän tekee iankaikkisuusnäkökulmasta ihmisen parasta ajatellen, PELASTAAKSEEN IHMISEN KADOTUKSELTA.

”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa: minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.”Ps.32:8 ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, joka opetan sinulle, mikä hyödyllistä on, johdatan sinua sitä tietä, jota sinun tulee käydä. Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niin kuin virta ja sinun vanhurskautesi niin kuin meren aallot.” Jes48:17-18 Herra osoittaa meille tien joka meidän on valittava itse!

Siunaten, Ann-Mari