NÄKY Jeesuksen tulemuksesta
Joulun aikaan pohjoisessa näin näyn: Jeesus tuli huoneeseeni ja samassa
kuului pasuunan ääni ja kaikki järkkyi mikä järkkyä voi, maa vapisi,
itsekin järkyin ja vapisin, siihen hetkeen laskeutui pyhän läsnäolo,
Pyhä pelko... minä huusin, Jeesus ! joko sinä tulit? Siinä pyhässä
kirkkaudessa tiesin olevani läpivalaistu, enkä voinut mitään salata enkä
peittää Herran tulikatseen alla, siinä Hänen katseensa alla tunsin
itseni syntiseksi ja kelvottomaksi pääsemään taivaaseen Isän luo ja koin
miten suurta armoa on että Jeesus antoi itsensä minun tähteni
ristinkuolemaan, että Jeesus tuli välimieheksi puhumaan minun puolestani,
että mikään minussa ei koskaan olisi riittänyt taivaaseen asti, sillä
niin läpikotaisin epäpuhdas ja syntinen olin, vain turvaamalla Jeesuksen
täytettyyn työhön, vain vastaanottamalla, vain antautumalla ehdoitta
Jeesukselle, vain Jeesuksen tunteminen, HÄN ON TIE TAIVAASEEN....
Myöhemmin Pyhä Henki alkoi selittää tätä näkyä, .... juuri näin yhtäkkiä,
aivan odottamattomalla hetkellä Jeesus tulee, Hän tulee aivan arkemme
keskelle ja raamattu sanoo että juuri silloin kun vähiten odotamme! Se
tulee olemaan yllätys ja yllättävä hetki useimmille, monet joilla on
kristityn nimi tulee myös huutamaan yllättyneenä " joko sinä Jeesus
tulit".... Ei Raamattu turhaan kehota valvomaan ja olemaan viisaan
neitsyen kaltainen että lampuissamme olisi öljyä kun Ylkä saapuu. Herra
armahtakoon meitä, että emme olisi tyhmien neitsyitten kaltaisia,
välinpitämättömiä, piittaamattomia ettei tuo Jeesuksen tulemuksen päivä
yllättäisi meitä. Raamattu sanoo: kuka kestää Hänen tulemisensa päivän
ja kuka voi pysyä, kun Hän ilmestyy? " Olkaa te niiden ihmisten
kaltaisia, jotka Herraansa odottavat, milloin Hän palajaa häistä, että
he Hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat Hänelle. Autuaat ne
palvelijat, jotka heidän Herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti
minä sanon teille: Hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee
ja palvelee heitä. ja jos Hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella
ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat. Mutta
se tietäkää; jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän
ei sallisi taloonsa murtauduttavan. NIIN OLKAA TEKIN VALMIIT, SILLÄ SINÄ
HETKENÄ JONA ETTE LUULE, IHMISEN POIKA TULEE. Luuk.12:36-40
Ota siis todesta tämä sana; JEESUS TULEE PIAN - OLETKO VALMIS ? TEETKÖ
NYT JO VALMISTELUJA? Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä, me
elämme kolmannen päivän aamua ja Herra tulee ja meidän on käsketty
puhdistautua ja valmistautua Herran kohtaamiseen..... Älä ole
välinpitämätön tämän sanoman ja Jumalan sanan suhteen, Älä sulje
korviasi ja ajattele joo, joo, mutta mä vielä hetken täs, puhutaan tästä
asiasta hiukkasen myöhemmin, ei se ihan nyt just ole ajankohtaista! ...
Opetuslapset olivat Jeesuksen seurassa 3 vuotta yötä päivää ja he
kuuntelivat ja ahmivat Jeesuksen opetuksia, mutta eräs asia ei ollut
mennyt ollenkaan perille ja se oli se kun Jeesus kertoi heille
kuolemastaan, minkä kaltaisella kuolemalla hänen oli kuoltava, Hän
kertoi kuinka hän oli kolmantena päivänä ylösnouseva jne... mutta kun
tämä Jeesuksen kuoleman hetki koitti, opetuslapset olivat aivan
suunniltaan pelosta ja aivan sekaisin kaikella tavalla, he eivät
muistaneet Jeesuksen opetuksia, he eivät olleet halunneet kuulla näin
ikävästä aiheesta puhuttavan ja siksi he eivät ottaneet sitä sanomaa
vastaan silloin kun Jeesus eläessään siitä puhui.
..............................................Pyhä Henki puhui että
jostain samankaltaisesta oli kysymys tässä kun saarnaamme Jeesuksen
takaisin tulemuksesta, Jumalan sana ilmoittaa siitä, ajan merkit
ilmoittavat, Jumala puhuu tavalla ja toisella poikansa tulemuksesta, hän
on laittanut jopa kivetkin huutamaan; " minun poikani on tulossa,
valmistautukaa"... täällä päin maitopurkit huusivat jo pari vuotta
sitten, "valmistukaa juhlaan, minä tulen pian."... Mutta on jotain
samankaltaisuutta jopa uskovien joukossa, me emme tahdo kuulla, emme
halua vastaanottaa niin ikävältä kuulostavaa asiaa... sehän merkitsisi
sitä että minun tulee luopua tästä mukavasta maailmasta, näistä
nautinnoista, hekumasta, kompromisseista, minun pitäisi puhdistautua ja
erottautua tästä maailmasta Herraa varten. En minä vielä, katsotaan
vähän tuonnempana..... ja niin sitten se päivä tulee äkkiarvaamatta,
yllättäen! PANE ASIASI TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN TÄNÄÄN, älä viivyttele !
Se päivä ei ole pelottava päivä uskovalle jolla on asiat kunnossa
Jumalan kanssa, joka on tehnyt valmisteluja. Kun Herra sanoo
puhdistautukaa, se on silloin meidän tekemistämme, meidän tulee haluta
puhdistautua, tulla puhdistuslähteelle. "sen minkä valo paljastaa, sen
Jeesuksen veri puhdistaa". Se on vapautuksen päivä kaikille Jeesuksen
seuraajille ! Se on suuri päivä, ilon päivä ! " mutta kun nämä alkavat
tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän
vapautuksenne on lähellä". Luuk.22:28 Kaikki mitä tarvitset elämiseen ja
Jumalisuuteen tulee siitä että kuljemme valossa ja elämme Kristuksen
tuntemisessa. Älä pelkää vaan USKO ainoastaan! Siunaten
Ann-Mari.