Pelko hallitsee ja vie pois Jumalan tahdosta
"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta ja joka pelkää, se ei ole päässyt
täydelliseksi rakkaudessa." 1Joh.4:18 Psalmi 78 kertoo meille
varoittavan opetuksen, kuinka jumalan valtavasta rakkaudesta ja
huolenpidosta ja ihmeistä huolimatta Israelin kansa teki syntiä.
Jumalan armon mittapuu alkoi täyttyä ja hän osoitti tuimuutensa surmaten heitä, niin he alkoivat etsiä jumalaa, mutta eivät koko sydämisesti. Jumala antoi jopa väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin. Kansan ahdistus sai lopulta heidät valittamaan ja etsimään ja rukoilemaan jumalaa. Herra aina suuressa armollisuudessaan antaa anteeksi ja ottaa tykönsä kun ihminen kääntyy synneistänsä. Me ajattelemme että kun on uusi liitto, niin Herra ei enää tee tällaista, VALHE, sillä nämä ovat kirjoitetut varoitukseksi, Jumala on rakkauden Jumala, mutta hän on myös peljättävä ja kiivas ja vihaa syntiä. Ainoa oikea pelko on Jumalan pelko.
Jumala on kutsunut meidät Hänen
tuntemiseensa, niin että me kilvoittelisimme päästä juurtumaan hänen
rakkauteensa, että kuolisimme täydellisesti itsellemme ja
uskaltautuisimme menettämään oman elämämme. "joka kadottaa elämänsä
minun tähteni, hän löytää sen" Jumala kyllä voi sallia erilaisia pelkoja
meille kutsuakseen pelastukseen ja läheisempään yhteyteensä. Mutta
elämässämme voi vaikuttaa myös sellainen pelko joka estää meitä olemasta
kuuliaiset Jumalan tahdolle.
Pelon päämäärä on tehdä sinut toimintakyvyttömäksi, niin että et kykene
olemaan kuuliainen Jumalan tahdolle, se pyrkii hallitsemaan sinua niin
että luopuisit uskollisuudestasi ja auktoriteetistasi, et uskaltaisi
käyttää armolahjojasi, joita olet Jumalalta saanut.
Suurimpia pelkojamme on ihmispelko ja raamattu sanoo että se panee
paulan, eli se kietoo paulaansa niin että lopulta vetäytyisit pois
Jumalan tahdosta. Ihmispelon takana on "MINÄ ITSE" eli itserakkaus, oman
minän, elämänsä menettämisen pelko. Koska liha on liittoutunut saatanan
kanssa, niin lihan mukavuus vetää ihmisen tuttuun ja turvalliselta
tuntuvaan vanhaan järjestelmään, se haluaa mielistellä ihmisiä, olla
rauhassa, se etsii kompromisseja eikä ole valmis kärsimään totuuden
puolesta. Pelko tuo aina mukanaan tottelemattomuuden, siksi on synti
sallia pelon hengen vallita elämäänsä, sen takana on epäusko. Varsin
usein tämä näkyy seurakunnissa joissa jotkut tietyt henkilöt Herroina
hallitsevat, juorutaan ja otetaan vastaan vääriä todistuksia ja annetaan
vääriä todistuksia ja niin mikään uusi ei saa tulla heidän
seurakuntaansa, koska heissä on tämä pelko ja hallitseva Iisebelin henki,
he tahtovat kontrolloida kaiken oman suodattimensa lävitse ja alistaa
kaiken hallintavaltaansa. Jatkuva epäily on myöskin pelon aikaansaamaa
ja siten epäuskoa. Meidän tulisi luottaa Jumalan kaikkivaltiuteen niin
että luotamme myöskin siskoihin ja veljiin ja antaisimme toisillemme
mahdollisuuden ja seurakunnillemme mahdollisuuden rakentua yhteisestä
uskosta siten että kaikki saisivat palvella pyhillä armolahjoilla...
näin kenellä olisi tuotavana sana, kenellä laulu, rukous, kiitos,
nuhtelu tai rohkaisu jne...
Uskovien täytyisi oppia elämään hengessä ja siten nähdä ketä vastaan
taistellaan. Ilman henkien erottamisen armolahjaa me keskitämme
huomiomme ainoastaan sivuasioihin, millä ei ole oleellista merkitystä
palveltaessa Jumalaa. Meidän tulisi elää Jeesukseen keskittyen. Jumala
sanoo sanassaan että meidän ei pitäisi antaa sijaa perkeleelle Ef.4:27
Pelko varastaa sinulta ilon, rauhan, luottamuksen ja kestäväisyyden, se
varastaa sinulta uskon. Saatana on tullut varastamaan ja sen lopullinen
päämäärä on tappaa ja tuhota ja mikäli se ei muuhun kykene, niin se
pyrkii häiritsemään ja hidastamaan kulkuasi. Pelko on siis henkivalta,
perkeleen demoni joka yrittää hallita ja ottaa hallintaotetta ihmisistä.
Jeesus on voittanut nämä ilmavallan hallitsijat, Hän riisui aseet
hallituksilta ja valloilta ristin kuolemalla ja ylösnousemalla. HÄN ON
JO VOITTANUT! " Vastusta siis perkelettä lujana uskossa niin se sinusta
pakenee".
Muistat Elian kun hän yksin pelottomasti vastusti uskonnollisia johtajia,
850 väärää profeettaa oli vastassa ja hän "löi" heidät kaikki. Mutta
kuinka yksi Iisebelin hengen omaava hallintavallallaan sai Elian
juoksemaan pakoon henkensä edestä. Kysymys on koko luomakuntaa
kattavasta ja hallitsevasta hengestä, joka hallitsee kokonaisia
kansakuntia ja useita tämän päivän seurakuntia, kysymys on
uskottomuudesta, tottelemattomuudesta, haureudesta Jumalaa kohtaan.
Pelko kääntää katseemme sisäänpäin ja itseemme, se saa tekemään
myönnytyksiä ja kompromisseja tottelemattomuuden kanssa, se on
tekopyhyyttä, joka näyttää oikealta ja hyvältä, mutta Jumala näkee
sydämen ja totuuden. "Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan
lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan
ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajoittamaan maahan linnoituksia. Me
hajoitamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka
nostetaan Jumalan tuntemista vastaan ja vangitsemme jokaisen ajatuksen
kuuliaiseksi Kristukselle". 2Kor.10:3-5
Muistat Daavidin joka uskaltautui taistelemaan Filistealaisten Goljatia
vastaan, hän ei pelännyt koska hän oli seurustellut Herran kanssa ja hän
tunsi Herran ja hänen voimansa. Mutta "Saul ja Israel kun kuulivat nämä
Filistealaisten puheet, valtasi heidät kauhu ja he pelkäsivät suuresti."
1Sam.17:11 Kun Daavid ilmestyi paikalle, niin isot veljet kateudesta
pilkkasivat Daavidia ja yrittivät saattaa hänet huonoon valoon, sanoen;
" minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne
katsomaan sotaa". näitten veljien sydän tuli paljastetuksi ja näin on,
että useasti nämä ns. isot veljet tuovat esille sitä mitä heidän omassa
sydämessään on ja näin he yrittävät paeta totuutta itsestään, niin että
heidän ei tarvitsisi tehdä parannusta. Daavidia vähäteltiin, mutta hän
ei lannistunut edes kuninkaan halveksivasta asenteesta. Daavid valitsi
Jumalan puolelle asettumisen ja hän maksoi hinnan kuuliaisuudesta.
Jeesus kohtasi myös jatkuvasti näitä Fariseuksia, jotka yrittivät
häpäistä Jeesuksen maineen, he syyttivät ja uhkailivat häntä milloin
mistäkin; mm. että hän oli syömäri, juomari, kovaääninen valheopettaja,
petturi, demonien vallassa, syntinen mies koska hän ei totellut heidän
lakejaan, eikä alistunut heidän hallintavaltansa alle ja näin hän
paljasti heidän sydämensä. He vastustivat tätä uutta joka oli tulossa
Jeesuksessa Kristuksessa, koska he pelkäsivät, he olivat tottelemattomia
ja jäivät sokeuteensa koska eivät tehneet parannusta, heiltä puuttui
Jumalan pelko! Herran pelko synnyttää kuuliaisuuden, luottamuksen ja
rohkeuden. Se on Jumalan rakastamista että pitää hänen käskynsä ja tekee
sitä mikä on hänelle otollista. "Herran pelko on elämän lähde kuoleman
paulain välttämiseksi".Snl.14:27
Saatana yrittää pelon kautta halvaannuttaa meitä, mutta meidän tulee
vastustaa häntä, eikä antaa minkäänlaista hallintavaltaa, Jumala on itse
käskenyt meitä vastustamaan, se on meidän tekemistämme. Pelosta
vapautumisen avain on kokonaisvaltaisessa antautumisessa, uskalla
kadottaa elämäsi, oma voimasi, kunniasi, maineesi, anna Jeesuksen tulla
rikkaudeksesi ja anna hänen täyttää sinut hänen mielenlaadullaan ja
kirkkaudellaan. Kun olet täynnä Kristuksen henkeä ja hänen
mielenlaatuaan, ei kukaan voi pelotella sinua. Jatka rohkeasti eteenpäin!
Kristus sinua vahvistaa! Tee kaikki minkä teet niin kuin Herralle
tekisit. Rukoillaan; Herra anna minun syntini anteeksi, kaikki epäusko
ja tottelemattomuus. Kiitos että saan elää jatkuvassa Jumalan pelossa,
niin että en uskaltaisi poiketa oikealle enkä vasemmalle. Isä luo minuun
uusi sydän ja puhdas mieli! Herra auta minua kirkastamaan sinun tahtoasi
ja tekemään sinun tahtosi kaikessa. Kiitos että vahvistat minua, auta
minua pääsemään sisälle Jeesuksen tuntemiseen ja rakastamiseen. Kiitos
että kaikesta vastustuksesta huolimatta saan voiman tehdä sen mitä olet
varalleni aivoitellut. Kiitos, ylistys ja kunnia, kirkkaus sinulle
kaikkivaltias pyhä Jumala ja Jumalan karitsalle Jeesukselle Kristukselle
iankaikkisesti Aamen!
Ann-Mari.