Puhdistuksen tuulet
JUMALA PUHDISTAA MORSIAMENSA
Jumala puhdistaa kaikkialla, Hän valmistaa lopunajan morsiantaan, Hän
sallii koetusten tulla paljastaakseen meille mitä meidän sydämissämme
on, niin että me voisimme tehdä parannuksen ja laittaa pois kaiken mikä
ei miellytä Jumalaa.
Aika käy vain yhä pahemmaksi, koska maailma on ihmisten vallassa, jotka
ovat tottelemattomia Jumalalle, sana sanoo: ”viimeisinä päivinä on
tuleva vaikeita aikoja”… miksi? ”sillä ihmiset ovat silloin rahanahneita,
kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia,
kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia,
panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita,
väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.
Heissä on Jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.”.. he
ovat aina opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden
tuntemiseen, he vastustavat totuutta, eivätkä tule valkeuteen että
heidän tekojansa ei nuhdeltaisi. He eivät uskonkoetuksissa kestä. Jumala
on sanansa takana, sillä taivas ja maa katoaa, mutta HÄNEN sanansa ei
katoa milloinkaan! Hän sanoi: ” … tehkää se itsellenne alamaiseksi ja
vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat
eläimet.”( 1moos.1:28) Jumala kutsuu ihmistä kuuliaisuuteen ja Hänen
yhteyteensä. Hän on antanut valinnan vapauden ihmiselle ja ihminen
niittää sitä mitä hän kylvää. Ja Malakian 3 sanan mukaisesti Hän on
kerran lähestyvä meitä pitääksensä tuomion ja hän tulee kiiruusti
todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä
vastaan jotka sortavat palkkalaista, leskeä ja orpoa ja vääntävät
vääräksi muukalaisen asian, eivätkä pelkää Herraa, sillä Herra ei muutu.
Herra kehottaa meitä erottautumaan maailmasta, niin että me Jeesukseen
uskovat emme makaa samoissa rämeissä ja lätäköissä missä maailma makaa.
Ero Jumalan palvelijan ja jumalattoman välillä on oleva selkeä. Ero myös
taivaan ja helvetin välillä on selvä, muistamme kertomuksen sanasta
jossa rikas mies huusi kadotuksesta Aabrahamille että sano Lasarukselle
joka kuoli köyhänä että hän kastaisi sormenpäänsä ja tulisi
jäähdyttämään hänen kieltään, mutta Aabraham sanoi ei hän voi tulla
koska oli niin suuri juopa asetettu taivaan ja helvetin välille, että
taivaasta ei voinut käydä helvetissä, eikä päinvastoin. Olemme maailman
ihmisten keskellä valona ja suolana. ”sillä jokainen ihminen on tulella
suolattava ja jokainen uhri on suolalla suolattava”.(Mark.9:49) Herra
istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, Hän puhdistaa Leevin pojat, saa
ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle
uhrilahjoja vanhurskaudessa.”(Mal.3:3)
Jumala puhdistaa meidät koetusten ja koettelemusten ja ahdistuksen
tulessa. Synti pääsee helposti kätkeytymään siellä, missä ei ole
koetuksen tai ahdistuksen tulta, sillä tulessa epäpuhtaudet nousevat
pintaan. Ihmiset ovat eksyksissä, monet etsivät elämän tarkoitusta, on
kursseja, kirjoja, luentoja, ym. jotka pyrkivät auttamaan ihmisiä
löytämään lahjansa ja kutsumuksensa, mutta jos etsimme ensin Jumalan
tahtoa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muu on meille luvattu sen
myötä… jos uskomme perustuu elämyksiin ja tunteisiin tai kokemuksiin, se
on huono perustus ja se ei tule kantamaan, meille voi helposti syntyä
ns. vääriä rakennelmia, kun olemme yhdellä tavalla kokeneet Jumalan
Hengen läsnäolon, alamme tarrautua kiinni sellaisten olotilojen
metsästykseen ja silloin menemme harhapoluille ja kun kokouksista
lähdemme on olotilamme yhtä tyhjä kuin sinne mentäessä, tällainen
tunnetiloihin perustuva usko ei kanna arjen keskellä, eikä vaikeuksien
kohdatessa…. älkäämme tuomitko, älkäämme osoittako sormella, sillä syy
on meissä itsessämme jotka ovat vastuussa opetuksesta ja julistuksesta…
olemme kasvattaneet kokonaisia sukupolvia jotka elävät uskoansa
tunteiden ja elämysten pohjalta. Täytynee rakkaudella ojentaa ja ohjata
sanan pohjalle. Sana sanoo selvästi, että ”tulevina aikoina moniaat
luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja”.
(näin käy jos ei perustus ole Kristus ja Jumalan sana, jos ei valvota,
tässä kohden puhutaan nimenomaan uskovista jotka luopuvat).
Jumala kehottaa meitä erottautumaan maailmasta, uskoon tultuamme on
meidän jätettävä Egyptin aikaiset lihan nautinnot. Meidän ei pidä
katsella taaksemme, sillä on suolapatsas- vaikutus elämäämme. Ainoa asia
mitä meillä on lupa muistella, on Jumalan teot elämässämme, ” muista
mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt”…
Kaikki mikä tekee meihin suuren vaikutuksen, kaikki uskonnolliselta
näyttävä, kaikki se tullaan riisumaan, niin että ei jää ”kiveä kiven
päälle”… kaikki se mikä ei kirkasta Kristusta – Se on ihmiskeskeistä. ja
korostaa ihmistä ! ”Jumala ei kunniaansa jaa”. Joidenkin mielenkiinto on
uskonnollisessa toiminnassa. meidän tulisi keskittyä enemmän Kristukseen
ja hengelliseen temppeliimme, siihen että olemme kuuliaiset Herralle.
Hän asuu meissä ja Hän on valmis johtamaan meidät Hänen tarkoitukseensa
ja Hänen tuntemiseensa… Jeesus sanoi: ” mitä te lähditte katsomaan?
Ihmistäkö ? hienoihin vaatteisiin puettua? …. vai mitä te lähditte
katsomaan? Profeettaako? Jeesus sanoo että ”Johannes oli enemmän kuin
Profeetta… ei ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtään suurempaa kuin
Johannes.” mutta vähäisin Jumalan valtakunnassa on oleva suurempi kuin
hän.” Mitä tämän päivän ihmiset juoksevat, mitä he ovat lähteneet
katsomaan ? ihmistäkö, kiiltoa ja loistoa, tunteita ja elämyksiä ja
ihmeitä ?
Johannes oli suurin ja kuitenkin jumalan valtakunnassa asiat ovat
päinvastoin, vähäisin on oleva suurempi kuin mitä Johannes oli.
Herra tahtoo osoittaa meille että ”Hän valitsi meidät ja asetti että me
kantaisimme hedelmää”.
Meidän tärkein tehtävämme ei ole se mitä me touhuilemme, tai kuinka
paljon saamme aikaan.
Tärkeintä on tulla KRISTUKSEN KALTAISEKSI, ja kantaa hedelmää, tehdä
hyviä tekoja totuudessa, rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä ja olla
kuuliainen Kristukselle. ”teidän hedelmänne on pyhitys”. Jos meillä ei
ole Kristuksen rakkautta, kaikki on turhaa”. Jeesus sanoo: ” seuraa
minua, minä teen sinusta ihmisten kalastajan”. Meidän tulee elää Jumalaa
varten, kerätä aarteita taivaaseen, elää Jumalalle mieliksi.
Matt.12:33 ”joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi tahi tehkää
puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi, sillä hedelmästä puu tunnetaan”.
Jumalan mielenmukainen hedelmä maistuu ja tuoksuu hyvältä.
Jeesus on Vapahtaja jo nimeltäänkin, Hän tuli vapahtamaan meidät synnin
orjuutuksesta, on valheellista luulla, että kun tulemme uskoon, niin
kaikki huolet ja murheet häviävät ja olemme pelkkiä onnistujia. Meitä ei
ole kutsuttu olemaan jotain erikoisia ja suuria.
Jos odotamme että meistä pitäisi tulla jotain suurta, on motiivimme
väärät, sillä sanakin jo sanoo ”minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa”.
Katseemme tulee olla kiinnitettynä Kristukseen , sillä Hän on uskomme
aloittanut ja on myös sen täyttävä. Työn jonka Hän on meissä aloittanut,
on Hän vievä loppuun saakka, sillä hän ei työtänsä kesken jätä. Meidän
ei pidä katsella toisia, ei itseä, ei olosuhteita eikä vihollista.
Jumala on meidät itse kunkin valinnut ja HÄN antaa kasvun ja HÄN maksaa
palkan ja me vastaamme Jumalalle kerran jokaisesta teosta ja tekemättä
jättämisestämme. Paavali sanoo: että ”meidät on edeltä määrätty tulemaan
Kristuksen kaltaiseksi”. Meidän päämäärämme on siis tulla Kristuksen
kaltaiseksi, kantaen hedelmää, meitä valmistetaan iankaikkisuutta varten.
Olemmehan kaikkia ihmisiä surkuteltavimpia, jos olemme laittaneet
toivomme vain tätä aikaa varten. ”Ei meillä täällä ole pysyväistä
kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.” Kilvoitelkaamme että voisimme
kerran sanoa niin kuin Paavali: ”En enää elä minä , vaan Kristus elää
minussa”.
Tässä ajassa on kaikki villitsevät henget ja monet harhautuvat
seuraamaan näitä, koska ei valvota eikä tunneta henkilökohtaisesti
JEESUSTA Kristusta eikä Jumalan SANAA, joka on VOIMA itse kullekin joka
uskoo. Evankeliumissa on voima vielä tänäänkin!
Jumalan sana on ohjenuoramme, se on totuuden sana ja elämän leipä,
JEESUS itse on tämä koko sana….sana puhdistaa ja ravitsee meitä…meidän
tulee antaa Jeesuksen puhdistaa sydämemme, meidän on annettava jäsenemme
Kristukselle, kätemme ja jalkammekin, on tultava Golgatan ristin
juurelle avoimena ja rehellisenä. Jeesus on tie Jumalan yhteyteen,
Jumalan luo.(joh.14:6) Hän on täynnä armoa ja totuutta ja Hänen
täyteydestään me olemme saaneet armoa armon päälle…. tämä tie on kaita
tie täällä maanpäällä kulkiessamme (leveät kultaiset valtatiet ovat
valmistetut taivaisiin, jossa kaikki on täydellistä ja silloin tämä
epätäydellisyys katoaa).
Lopunajalla laittomuus pääsee valtaan ja monien rakkaus kylmenee
Mat.24:12…. ja moniaat luopuvat uskosta…. Laittomuus on lain
halveksumista ja piittaamattomuutta laista, kaiken lain väheksymistä.
Elämä ilman Jumalan lakia johtaa harhaoppiin, moraalittomuuteen ja
kaikkien rajoitusten syrjään heittämiseen…. sellainen elämäntapa lopulta
johtaa meidät pois Herran yhteydestä ja tilalle astuu täydellinen
välinpitämättömyys ja tyhjyys. Suomikin on pikkuhiljaa luopunut laista
jotka ovat aikanaan säädetyt Jumalansanan pohjalta.
JEESUS ei tullut kumoamaan lakia vaan VAHVISTAMAAN lain. Jeesus
uudelleen ja uudelleen toisti lain tottelemisen tärkeyttä. Tämä ei
kuitenkaan tarkoita sitä että meistä pitäisi tulla toistemme lain
vartioita, että alamme kontrolloida kaikkia ja kaikkea väärällä tavalla,
niin että vapaus Herrassa katoaa ja me emme enää luotakaan Jumalan
Pyhään Henkeen joka on voimallinen ilmoittamaan meidän sisimpäämme mikä
oikein on ja mikä väärin, mikä Jumalasta on. Jos otamme kontrollin
asenteen, menetämme tuoreuden Herrassa… sana sanoo: siellä missä on
Herran Henki, siellä on Hengen vapaus! Sillä vapauteen on Kristus meidät
vapauttanut ja hän varoittaa, ”älkää antako itseänne uudelleen sitoa”.
Herra vapautti Suomen kansan orjuuden alta, mutta kansa myi itsensä
takaisin orjuuteen. (EU, orjuuttaa ja sitoo).
Mat.7.21-23 sanoo ”ei jokainen joka sanoo minulle Herra, Herra pääse
taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee minun taivaallisen isäni
tahdon”.
Anna Jumalan tuulen puhaltaa lävitsesi, uskalla katsoa totuutta, käydä
totuutta kohti, sillä totuus on tekevä sinut vapaaksi. Älä pelkää kipua,
älä tuskaa, vaan kulje kipusi lävitse ja huuda Herraa Jeesusta avuksi (avuksesi
huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua) ja hän on
kulkeva kanssasi ja Pyhä Henki avaa, osoittaa sinulle totuuden,
vanhurskauden, synnin ja tuomion.
Menkäämme itseemme, tutkikaamme itseämme ja antakaamme Herran puhdistaa.
(ahdistuksella hän avaa korvamme, hän kutsuu meitä maanjäristyksissä,
myrskyissä jne. että he etsisivät Jumalaa). Ei mikään ole hänelle niin
tärkeätä kuin saada luomansa ihminen palautettua yhteyteensä ja
pelastettua iankaikkiselta kadotukselta, siksi hän sallii kärsimyksenkin,
koska se on vain hetkellistä tässä ajassa ja siksi ”pientä” verrattuna
iankaikkiseen kirkkauteen.
Niin kuin tuhlaajapoika meni Isää vastaan ja tunnusti syntinsä, ”isä,
minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi”. Poika
arvioi itseään, ”en ole enää sen arvoinen että minua sinun pojaksesi
kutsutaan.” Morsian tule puhdistautumaan, Jumala kutsuu jokaista
puhdistumaan, morsian on kulkeva tulen lävitse, puhdistettuna kuin kulta
se tulee erämaasta rakkaaseensa nojaten…. ja erämaa on jäävä taakse ja
Jooelin kirjan mukaan ei kukaan ole säästyvä tältä tulelta, ei kukaan
joka kuuluu morsiusjoukkoon ! Lähestykäämme Herraa niin Hän lähestyy
meitä, Hän oikein rientää juosten meitä vastaan.
Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin se on
lähellä. (Jooel.2) Tästä kirjasta käy selville että on olemassa Jumalan
joukko, morsian, väkevä kansa, jonka vertaista ei ole ollut, eikä tämän
jälkeen tule. Sen edellä käy kuluttava tuli ja sen jäljissä polttava
liekki.
Jokainen tästä morsiusjoukosta tulee erämaan kautta, mutta he ovat
puetut Jumalan voimaan ja he tulevat kulkemaan sotarinnassa vuorten
huipuilla, ryskyen kuin tulenliekki joka kuluttaa oljet. Heidän edessään
kansat vapisevat. He juoksevat kuin sankarit, nousevat muurille ja
jokainen kulkee tiensä suoraan, ei mutkittele polullansa. Toinen ei sysi
toistansa…. Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä… sillä
suuri on Herran päivä, sangen peljättävä! kuka voi sen kestää?
Herra aloittaa puhdistamisensa omasta huoneestansa,. Ja ne jotka
suostuvat, saavat olla mukana morsiamen palavassa joukossa ja vielä
lopunajan elopelloilla. Sana sanoo ”eloa on paljon, työmiehiä vähän”…
tämä sana on totta vielä tänäänkin !
Reväistään rikki sydämemme, ei vaatteitamme, käännytään Herran Jumalamme
tykö, sillä Hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta
rikas.
Älkäämme peljätkö puhdistusta, se on meidän parhaaksemme! Se sattuu ja
on epämiellyttävää moneltakin osin, mutta kun olet sen tulen läpi mennyt,
tulet kiittämään Jumalaa! … sillä se on sittenkin pieni hinta siitä
kirkkaudesta jonka olet saava osaksesi. Muista että Jumala on ylpeitä
vastaan, me emme vielä tiedä niin kuin tietää tulee, me voimme vain
uskoa ja luottaa että Jumala ei tee virheitä. Jos morsian ei puhdistaudu
ja tee parannusta, niin se ei ole voittoisa eikä se ole silloin mikään
morsian !Sillä morsiamen on käytävä valkeassa puvussa, hääaterialle ei
pääse kuin juhlavaatteessa, karitsan veressä valkaistussa puvussa… ja
Herra Jeesus tulee pian, nyt on puhdistuksen ja valmistuksen aika !
oletko valmis ! VOITKO SUOSTUA !
”kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana ja siinä on tämä sinetti,
”Herra tuntee omansa ja luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran
nimeä mainitsee”.
”kärsi vaivaa niin kuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies”… ”siitä
syystä minä kärsin, kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat
pelastuksen, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen
kirkkauden”.2tim2:3
Siunaten; Anski