26.3.2009

KRISTUS-Ruumis, Jumalan omat


Sillä niin kuin Ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis – niin on Kristuskin. Sillä me olemme kaikki YHDESSÄ HENGESSÄ kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa Juutalaisia, Kreikkalaisia, orjia tai vapaita ja kaikki olemme saaneet juoda samaa henkeä! sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta. Jos jalka sanoisi koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen, niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton. Jos taas koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo? jos taas kuulona, missä silloin haisti? MUTTA nyt on Jumala asettanut jäsenet, itse kunkin niistä ruumiiseen niin kuin on HÄN on tahtonut! (1kor.12-) … ja ne ruumiin osat jotka näyttävät olevan heikompia ovatkin välttämättömiä, Jumala antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, näin Jumala liitti ruumiin yhteen, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta. VAAN että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisistaan ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa. Tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. TE OLETTE KRISTUKSEN RUUMIS JA KUKIN OSALTANNE HÄNEN JÄSENIÄNSÄ.

Jumalan kansa, hänen omansa ovat kutsutut yhteyteen, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.

Perustus on Kristus- Jeesus, mutta katsokoon kukin miten sille rakentaa. Kristus-ruumiin Perustus ei voi olla mikään muu kuin Jeesus, Kristus-kallio! Kristuksessa asuu koko Jumaluuden täyteys ruumiillisesti.

Jumala tahtoo pyhittää meidät kokonansa, niin että meidän koko henkemme ja sielumme ja ruumiimme säilyisi nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen tulemukseen.(tess.5:23)

Jeesus rakastaa seurakuntaa, joka on Kristus-ruumis, hän antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaisi sen vedellä pesten, sanan kautta. Saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä, eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.(ef5:26-27)

Herra ei tule noutamaan täältä Helluntaiseurakuntaa, vapaakirkkoa tai luterilaisia, vaan yhtenäisen kirkastetun, puhdistetun, pyhitetyn Kristus-ruumiin!!! Kristus-ruumiissa sydämet ovat yhteenliitettyinä rakkaudessa, herran tahto on että saisimme kehoitusta omistamaan täyden ymmärryksen koko rikkauden ja pääsisimme tuntemaan Jumalan salaisuuden KRISTUKSEN, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. Kristus on pyhityksemme, me vähenemme ja Hän kasvaa meissä, että Hän siis saa sijaa meissä yhä enemmän! Paavali rukoili että ”jumala katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot, että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi”.

Paavali kehoittaa korintolaiskirjeessä, ” pyrkikää osallisiksi parhaista armolahjoista”.

Armolahjat ovat hengellisiä varustuksia, ne ovat tarkoitetut nimenomaan seurakunnan, Kristusruumiin rakentamiseksi! Ne ovat Jumalan varustuksia, jotka osoittavat ja tuovat julki Pyhän Hengen voiman ja kirkastavat Kristusta!

Meidän päiviemme seurakunnat turvautuvat järkeisoppiin ja kaunopuheisuuteen, on toinen toistaan viisaampia ja oppineimpia puhujia ja saarnat ovat kuin yliopisto luentoja jotka heijastavat vain ihmisten älykkyyttä. Jos seurakunnissa saisi vapaasti toimia Jumalan varustukset, armolahjat, tarvitsisiko uskovien ja maailman hakeutua psykiatrisiin hoitolaitoksiin apua hakemaan? Voiko ylhäällä oleva kaupunki olla kätkössä???? voimme kysyä ovatko tämän päivän seurakunnat ylhäällä, Herran pyhällä vuorella, Herran neuvottelussa? ” jos te viipyisitte minun neuvottelussani, niin te kääntäisitte minun kansani pois pahoilta teiltään”. Paavali julisti yksinkertaista evankeliumia ja osoitti Pyhän Hengen yliluonnollista voimaa hengellisten lahjojen kautta.

Rakkaus on kaiken lähtökohta, myös lahjojen käyttöön ja niiden anomisen motiivi tulisi olla rakkaus Jeesukseen ja lähimmäisiin! 1.kor.13:1- sanoo: ” vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus vuotaa meihin Kristuksen tuntemisen kautta, siksi meitä kehotetaan Kol.2:6- juurtumaan Häneen ja hänessä rakentumaan ja uskossa vahvistumaan, vaeltamaan Kristuksessa. Sana on meille annettu että me ojentautuisimme elämään sanan mukaan ja pyrkisimme noudattamaan sanan opetusta.

Meidän on siis pitäydyttävä hänessä, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteidensä avulla koossa pysyen kasvaa Jumalan antamaa kasvua. Sana on lääke meidän koko ruumiillemme!

On siis tehtävä parannusta joka aika, niin että me olisimme kuolleet Kristuksen kanssa pois maailman alkeisvoimista. Jos olemme herätetyt Kristuksen kanssa, niin meidän tulisi etsiä sitä mikä ylhäällä on.” olkoon mielenne siihen mikä ylhäällä on, älköön siihen mikä on maan päällä, sillä te olette kuolleet ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa! vai oletko suostunut kuolemaan Kristuksen kanssa? jos et, niin älä ihmettele että et ole päässyt ylösnousemusvoittoisaan elämään. Ensin täytyy kuolla Kristuksen kanssa jotta voisi olla herätetty hänen kanssaan!

JUMALAN SANA OPASTAA:

Kol.3:5- Jumalan viha tulee yhäti epäjumalan palvelemisesta, joita ovat haureus, joka on uskottomuutta Jumalalle, (tottelemattomuus on taikuuden synti). saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus. Mutta nyt kun olette Jumalan omia, pankaa tekin pois ne kaikki, viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. ÄLKÄÄ PUHUKO VALHETTA toisistanne, te jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet UUTEEN joka uudistuu tietoon Luojansa kuvan mukaan: Meitä kehotetaan pukeutumaan armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen ja pitkämielisyyteen. Meidän pitäisi kärsiä toinen toistamme ja antaa anteeksi toisillemme, elää jatkuvassa anteeksiantamuksessa. Meidän tehtävämme näyttää olevan myöskin se että pukeudumme rakkauteen, runsaasti asukoon meissä Kristuksen sana ja vallitkoon sydämissämme Kristuksen rauha. Vielä kehotetaan: neuvokaa ja opettakaa toisianne psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla ja kaikki minkä teette tehkää Jeesuksen nimessä, kiitoksen kanssa niin kuin Jumalalle!

Siellä missä on Jumalan henki, siellä on vapaus, katso vapauteen on Kristus meidät vapauttanut. Meidän tulisi muistaa että me olemme kuitenkin liha ja meidän tulisi hyväksyä ihmisyytemme itsessämme ja toisissamme. Koska olemme vajavaisia ja keskeneräisiä, siksi me niin kipeästi tarvitsemmekin Jeesusta joka on täydellinen ja voi olla koko täyteytemme, siksi me tarvitsemme hänen varustuksiaan ja ilmestymistään hengen lahjojen kautta keskellemme! Seurakunta ja maailma janoavat sitä, että Jumala tekisi itsensä tiettäväksi ja asuisi keskuudessamme. Muistakaamme että ei ole täydellistä herätystä, aina siellä missä on ihmisiä, siellä on myös epätäydellisyyttä, on lihallisuutta, sielullisuutta, ylilyöntejä ja alimitoitusta…. mutta se kaikki ei tee tyhjäksi Jumalan hengen vaikutuksia, pelastumisia, parantumisia, hengellä täyttymisiä, eheytymisiä, iloa, jne… voi kuinka usein me heitämme koko lapsen pesuveden mukana pois ja niin me palaamme siihen vanhaan ja totuttuun kaavamaisuuteen peljäten että meille tulee jotain Jumalan vastaista! Haloo? missä on meidän luottamuksemme Herraan, eikö hän pidä huolen, eikö hän anna kasvun? missä on meidän armollisuutemme vajavaisuutta kohtaan? Tiedätkö että sieltä vajavaisuuden keskeltä voi sittenkin löytyä se Jumalan siemen, se ydin joka alkaisi kasvaa jos me emme tallaisi sitä maahan.

IHMISET JANOAVAT;

Ihmiset kaikkialla etsivät näkyviä ihmeitä, monet haluavat elää niissä tunnepohjaisesti, kokea tunnetasolla suuria tunteita Jumalan läsnäolosta, mutta kysyn sinulta OLETKO VALMIS KOHTAAMAAN HERRAN HENKILÖKOHTAISESTI? viipymään hänen edessään kunnes tulee läpimurto elämässäsi? Kunnes Herra ilmestyy sinulle ? oletko itse anonut, nähnyt vaivaa, osoittanut Herralle että olet valmis maksamaan hinnan, siis hinnalla millä hyvänsä haluan Herra sinun tuntemistasi ja kohtaamistasi, elää sinun läsnäolossasi ja siunaustesi alla! näe vaivaa, VIIVY RUKOKSESSA ! Rukous on avain ! Ano, pyydä armolahjoja, hengen varustuksia että voisit palvella niillä ihmisiä Jeesuksen nimen kirkastamiseksi. Monet kyllä haluavat kaikkea tätä, mutta eivät ole valmiit maksamaan hintaa, vaan haluavat helposti päästä tähän ikään kuin sisäpuolelle toisten kustannuksella, mutta voin kertoa sinulle että kannettu vesi ei kaivossa pysy.

JAAKOBIN KALTAISUUS

Tiedätkö jumala rakastaa Jaakobin kaltaisuutta, Hän sanoo: ” Jaakobia minä rakastin mutta Eesauta minä vihasin”.(room.9:13) Jaakob halusi kiihkeästi veljensä esikoisoikeutta, niitä siunauksia, arvovaltaa ja rikkauksia, jotka olivat tässä oikeudessa. Niin kiihkeästi että hän oli valmis mihin tahansa saadakseen sen itselleen. Jaakobin asenne ei miellytä meitä inhimillisesti, me suhtaudumme halveksivasti, se loukkaa meidän käsityksiämme rakkaudesta, sävyisyydestä ja motivaatiosta. Mutta eikö olekin ihmeellistä, että vaikka se loukkaa meitä, niin Jumalaa tämänkaltainen asenne miellyttää… Jumala rakastaa ihmisiä jotka haluavat hänen tuntemistaan, voimaansa, siunauksiaan, läsnäoloaan niin kiihkeäsi että ovat valmiita mihin tahansa saadakseen haluamansa! Eesaun kaltaisuutta Jumala vihaa, koska luonnolliset asiat täyttivät hänen mielensä niin että hän halveksi ja piti halpana Jumalan siunauksia, hengellisiä asioita. Jumala vihaa tällaista asennetta että hänen läsnäoloaan, voimaansa, siunauksia ei pidetä minkään tavoittelemisen arvoisena.

Tänä päivänä ”oikeassa olevat” uskovat olemme alkaneet arvostella ja arvioida ulkoisten seikkojen perusteella, etsimme motiiveja ja asenteita, joitakin häiritsee se, että puhuu liian monotonisesti, toisia taas häiritsee liika into ja äänen korotus, milloin emme vain pidä ihmisen ulkoisesta olemuksesta jne, Paavali kuitenkin antaa meille esimerkin kuinka meidän tulisi suhtautua niihinkin joiden palvelutyön motiivit ovat toisenlaiset.(fil.1: 15, 17-18) ” muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa… nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä… vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan. joko näön vuoksi tai totuudessa. Ja siitä minä iloitsen ja olen vastakin iloitseva!”. Olkoon meillä tämä sama mieli ja sydämen asenne, että muistaisimme Häntä joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, ja syntien anteeksisaaminen. Vaeltakaamme Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen jumalan tuntemisen kautta ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla kiittäen Isää joka on tehnyt tiedät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa! (kol.1:10-11).

Meidän tulisi muistaa että meidän yhdyskuntamme on taivaissa ja meidän tulisi unohtaa se mikä on takana ja kurottautua sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa. Mikä on sinun päämääräsi, ja huomaatko, mitä sinulla ei olisi, mikä ei olisi lahjaa Jumalalta???

Herran tarkoitus on tehdä pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me KAIKKI pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan pojan tuntemisessa täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapeleissä ja eksytysten kavalissa juonissa, VAAN että me totuutta noudattaen RAKKAUDESSA, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, KRISTUS, josta koko ruumis yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. Ihmiset etsivät armon ja rakkauden seurakuntaa jossa Kristus on päänä ja joka kaikella tavalla totuudessa kirkastaa Herran Jeesuksen nimeä! Älä pidä itseäsi ruumiiseen kuulumattomana vaikka et olisikaan vielä löytänyt itsellesi hengellistä kotia, seurakuntaa, sinä vielä löydät sellaisenkin jossa sinut hyväksytään ja sinua rakastetaan puutteistasi ja vajavaisuuksistasi huolimatta, katsos kun jumala on juuri puhdistamassa seurakuntia, niin että niistä tulisi armon ja rakkauden seurakuntia joissa hallitsee pyhän Hengen vapaus ja joissa Kristus on päänä, pysy nyt vain rukouksessa ja uskovien yhteydessä, valvo ja pidä sydämesi puhtaana, Jeesus tulee pian, sinä olet tärkeä osa tässä isossa Kristus ruumiissa! Jeesus rakastaa sinua !

Siunaten A-M K