Jumala puhdistaa
kaikkialla, Hän valmistaa lopunajan morsiantaan, Hän sallii koetusten
tulla paljastaakseen meille mitä meidän sydämissämme on, niin että me
voisimme tehdä parannuksen ja laittaa pois kaiken mikä ei miellytä
Jumalaa.
Aika käy vain yhä
pahemmaksi, koska maailma on ihmisten vallassa, jotka ovat
tottelemattomia Jumalalle, sana sanoo: ”viimeisinä päivinä on tuleva
vaikeita aikoja”… miksi? ”sillä ihmiset ovat silloin rahanahneita,
kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia,
kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita,
hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia,
pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia. Heissä on Jumalisuuden
ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.”.. he ovat aina opetusta
ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen, he vastustavat
totuutta, eivätkä tule valkeuteen että heidän tekojansa ei nuhdeltaisi.
He eivät uskonkoetuksissa kestä. Jumala on sanansa takana, sillä taivas
ja maa katoaa, mutta HÄNEN sanansa ei katoa milloinkaan! Hän sanoi: ” …
tehkää se itsellenne alamaiseksi ja vallitkaa meren kalat ja taivaan
linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.”( 1moos.1:28) Jumala
kutsuu ihmistä kuuliaisuuteen ja Hänen yhteyteensä. Hän on antanut
valinnan vapauden ihmiselle ja ihminen niittää sitä mitä hän kylvää. Ja
Malakian 3 sanan mukaisesti Hän on kerran lähestyvä meitä pitääksensä
tuomion ja hän tulee kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja
väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan jotka sortavat palkkalaista,
leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian, eivätkä pelkää
Herraa, sillä Herra ei muutu.
Herra kehottaa meitä
erottautumaan maailmasta, niin että me Jeesukseen uskovat emme makaa
samoissa rämeissä ja lätäköissä missä maailma makaa. Ero Jumalan
palvelijan ja jumalattoman välillä on oleva selkeä. Ero myös taivaan ja
helvetin välillä on selvä, muistamme kertomuksen sanasta jossa rikas mies
huusi kadotuksesta Aabrahamille että sano Lasarukselle joka kuoli köyhänä
että hän kastaisi sormenpäänsä ja tulisi jäähdyttämään hänen kieltään,
mutta Aabraham sanoi ei hän voi tulla koska oli niin suuri juopa asetettu
taivaan ja helvetin välille, että taivaasta ei voinut käydä helvetissä,
eikä päinvastoin. Olemme maailman ihmisten keskellä valona ja suolana.
”sillä jokainen ihminen on tulella suolattava ja jokainen uhri on suolalla
suolattava”.(Mark.9:49) Herra istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, Hän
puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten
he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.”(Mal.3:3)
Jumala puhdistaa meidät
koetusten ja koettelemusten ja ahdistuksen tulessa. Synti pääsee helposti
kätkeytymään siellä, missä ei ole koetuksen tai ahdistuksen tulta, sillä
tulessa epäpuhtaudet nousevat pintaan. Ihmiset ovat eksyksissä, monet
etsivät elämän tarkoitusta, on kursseja, kirjoja, luentoja, ym. jotka
pyrkivät auttamaan ihmisiä löytämään lahjansa ja kutsumuksensa, mutta jos
etsimme ensin Jumalan tahtoa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muu on
meille luvattu sen myötä… jos uskomme perustuu elämyksiin ja tunteisiin
tai kokemuksiin, se on huono perustus ja se ei tule kantamaan, meille voi
helposti syntyä ns. vääriä rakennelmia, kun olemme yhdellä tavalla
kokeneet Jumalan Hengen läsnäolon, alamme tarrautua kiinni sellaisten
olotilojen metsästykseen ja silloin menemme harhapoluille ja kun
kokouksista lähdemme on olotilamme yhtä tyhjä kuin sinne mentäessä,
tällainen tunnetiloihin perustuva usko ei kanna arjen keskellä, eikä
vaikeuksien kohdatessa…. älkäämme tuomitko, älkäämme osoittako sormella,
sillä syy on meissä itsessämme jotka ovat vastuussa opetuksesta ja
julistuksesta… olemme kasvattaneet kokonaisia sukupolvia jotka elävät
uskoansa tunteiden ja elämysten pohjalta. Täytynee rakkaudella ojentaa ja
ohjata sanan pohjalle. Sana sanoo selvästi, että ”tulevina aikoina moniaat
luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja”.
(näin käy jos ei perustus ole Kristus ja Jumalan sana, jos ei valvota,
tässä kohden puhutaan nimenomaan uskovista jotka luopuvat).
Jumala kehottaa meitä
erottautumaan maailmasta, uskoon tultuamme on meidän jätettävä Egyptin
aikaiset lihan nautinnot. Meidän ei pidä katsella taaksemme, sillä on
suolapatsas- vaikutus elämäämme. Ainoa asia mitä meillä on lupa muistella,
on Jumalan teot elämässämme, ” muista mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt”…
Kaikki mikä tekee
meihin suuren vaikutuksen, kaikki uskonnolliselta näyttävä, kaikki se
tullaan riisumaan, niin että ei jää ”kiveä kiven päälle”… kaikki se mikä
ei kirkasta Kristusta – Se on ihmiskeskeistä. ja korostaa ihmistä !
”Jumala ei kunniaansa jaa”. Joidenkin mielenkiinto on uskonnollisessa
toiminnassa. meidän tulisi keskittyä enemmän Kristukseen ja hengelliseen
temppeliimme, siihen että olemme kuuliaiset Herralle. Hän asuu meissä ja
Hän on valmis johtamaan meidät Hänen tarkoitukseensa ja Hänen
tuntemiseensa… Jeesus sanoi: ” mitä te lähditte katsomaan? Ihmistäkö ?
hienoihin vaatteisiin puettua? …. vai mitä te lähditte katsomaan?
Profeettaako? Jeesus sanoo että ”Johannes oli enemmän kuin Profeetta… ei
ole vaimoista syntyneitten joukossa yhtään suurempaa kuin Johannes.” mutta
vähäisin Jumalan valtakunnassa on oleva suurempi kuin hän.” Mitä tämän
päivän ihmiset juoksevat, mitä he ovat lähteneet katsomaan ? ihmistäkö,
kiiltoa ja loistoa, tunteita ja elämyksiä ja ihmeitä ?
Johannes oli suurin ja
kuitenkin jumalan valtakunnassa asiat ovat päinvastoin, vähäisin on oleva
suurempi kuin mitä Johannes oli.
Herra tahtoo osoittaa
meille että ”Hän valitsi meidät ja asetti että me kantaisimme hedelmää”.
Meidän tärkein
tehtävämme ei ole se mitä me touhuilemme, tai kuinka paljon saamme aikaan.
Tärkeintä on tulla
KRISTUKSEN KALTAISEKSI, ja kantaa hedelmää, tehdä hyviä tekoja totuudessa,
rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä ja olla kuuliainen Kristukselle. ”teidän
hedelmänne on pyhitys”. Jos meillä ei ole Kristuksen rakkautta, kaikki on
turhaa”. Jeesus sanoo: ” seuraa minua, minä teen sinusta ihmisten
kalastajan”. Meidän tulee elää Jumalaa varten, kerätä aarteita
taivaaseen, elää Jumalalle mieliksi.
Matt.12:33 ”joko tehkää
puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä
huonoksi, sillä hedelmästä puu tunnetaan”. Jumalan mielenmukainen hedelmä
maistuu ja tuoksuu hyvältä.
Jeesus on Vapahtaja jo
nimeltäänkin, Hän tuli vapahtamaan meidät synnin orjuutuksesta, on
valheellista luulla, että kun tulemme uskoon, niin kaikki huolet ja
murheet häviävät ja olemme pelkkiä onnistujia. Meitä ei ole kutsuttu
olemaan jotain erikoisia ja suuria.
Jos odotamme että
meistä pitäisi tulla jotain suurta, on motiivimme väärät, sillä sanakin jo
sanoo ”minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa”. Katseemme tulee olla
kiinnitettynä Kristukseen , sillä Hän on uskomme aloittanut ja on myös
sen täyttävä. Työn jonka Hän on meissä aloittanut, on Hän vievä loppuun
saakka, sillä hän ei työtänsä kesken jätä. Meidän ei pidä katsella toisia,
ei itseä, ei olosuhteita eikä vihollista. Jumala on meidät itse kunkin
valinnut ja HÄN antaa kasvun ja HÄN maksaa palkan ja me vastaamme
Jumalalle kerran jokaisesta teosta ja tekemättä jättämisestämme. Paavali
sanoo: että ”meidät on edeltä määrätty tulemaan Kristuksen kaltaiseksi”.
Meidän päämäärämme on siis tulla Kristuksen kaltaiseksi, kantaen hedelmää,
meitä valmistetaan iankaikkisuutta varten. Olemmehan kaikkia ihmisiä
surkuteltavimpia, jos olemme laittaneet toivomme vain tätä aikaa varten.
”Ei meillä täällä ole pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.”
Kilvoitelkaamme että voisimme kerran sanoa niin kuin Paavali: ”En enää elä
minä , vaan Kristus elää minussa”.
Tässä ajassa on kaikki
villitsevät henget ja monet harhautuvat seuraamaan näitä, koska ei valvota
eikä tunneta henkilökohtaisesti JEESUSTA Kristusta eikä Jumalan SANAA,
joka on VOIMA itse kullekin joka uskoo. Evankeliumissa on voima vielä
tänäänkin!
Jumalan sana on
ohjenuoramme, se on totuuden sana ja elämän leipä, JEESUS itse on tämä
koko sana….sana puhdistaa ja ravitsee meitä…meidän tulee antaa Jeesuksen
puhdistaa sydämemme, meidän on annettava jäsenemme Kristukselle, kätemme
ja jalkammekin, on tultava Golgatan ristin juurelle avoimena ja
rehellisenä. Jeesus on tie Jumalan yhteyteen, Jumalan luo.(joh.14:6) Hän
on täynnä armoa ja totuutta ja Hänen täyteydestään me olemme saaneet armoa
armon päälle…. tämä tie on kaita tie täällä maanpäällä kulkiessamme
(leveät kultaiset valtatiet ovat valmistetut taivaisiin, jossa kaikki on
täydellistä ja silloin tämä epätäydellisyys katoaa).
Lopunajalla laittomuus
pääsee valtaan ja monien rakkaus kylmenee Mat.24:12…. ja moniaat
luopuvat uskosta…. Laittomuus on lain halveksumista ja piittaamattomuutta
laista, kaiken lain väheksymistä. Elämä ilman Jumalan lakia johtaa
harhaoppiin, moraalittomuuteen ja kaikkien rajoitusten syrjään
heittämiseen…. sellainen elämäntapa lopulta johtaa meidät pois Herran
yhteydestä ja tilalle astuu täydellinen välinpitämättömyys ja tyhjyys.
Suomikin on pikkuhiljaa luopunut laista jotka ovat aikanaan säädetyt
Jumalansanan pohjalta.
JEESUS ei tullut
kumoamaan lakia vaan VAHVISTAMAAN lain. Jeesus uudelleen ja uudelleen
toisti lain tottelemisen tärkeyttä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että
meistä pitäisi tulla toistemme lain vartioita, että alamme kontrolloida
kaikkia ja kaikkea väärällä tavalla, niin että vapaus Herrassa katoaa ja
me emme enää luotakaan Jumalan Pyhään Henkeen joka on voimallinen
ilmoittamaan meidän sisimpäämme mikä oikein on ja mikä väärin, mikä
Jumalasta on. Jos otamme kontrollin asenteen, menetämme tuoreuden
Herrassa… sana sanoo: siellä missä on Herran Henki, siellä on Hengen
vapaus! Sillä vapauteen on Kristus meidät vapauttanut ja hän varoittaa,
”älkää antako itseänne uudelleen sitoa”. Herra vapautti Suomen kansan
orjuuden alta, mutta kansa myi itsensä takaisin orjuuteen. (EU, orjuuttaa
ja sitoo).
Mat.7.21-23 sanoo ”ei
jokainen joka sanoo minulle Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan,
vaan se joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon”.
Anna Jumalan tuulen
puhaltaa lävitsesi, uskalla katsoa totuutta, käydä totuutta kohti, sillä
totuus on tekevä sinut vapaaksi. Älä pelkää kipua, älä tuskaa, vaan kulje
kipusi lävitse ja huuda Herraa Jeesusta avuksi (avuksesi huuda minua hädän
päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua) ja hän on kulkeva kanssasi ja Pyhä
Henki avaa, osoittaa sinulle totuuden, vanhurskauden, synnin ja tuomion.
Menkäämme itseemme,
tutkikaamme itseämme ja antakaamme Herran puhdistaa. (ahdistuksella hän
avaa korvamme, hän kutsuu meitä maanjäristyksissä, myrskyissä jne. että he
etsisivät Jumalaa). Ei mikään ole hänelle niin tärkeätä kuin saada
luomansa ihminen palautettua yhteyteensä ja pelastettua iankaikkiselta
kadotukselta, siksi hän sallii kärsimyksenkin, koska se on vain
hetkellistä tässä ajassa ja siksi ”pientä” verrattuna iankaikkiseen
kirkkauteen.
Niin kuin tuhlaajapoika
meni Isää vastaan ja tunnusti syntinsä, ”isä, minä olen tehnyt syntiä
taivasta vastaan ja sinun edessäsi”. Poika arvioi itseään, ”en ole enää
sen arvoinen että minua sinun pojaksesi kutsutaan.” Morsian tule
puhdistautumaan, Jumala kutsuu jokaista puhdistumaan, morsian on kulkeva
tulen lävitse, puhdistettuna kuin kulta se tulee erämaasta rakkaaseensa
nojaten…. ja erämaa on jäävä taakse ja Jooelin kirjan mukaan ei kukaan ole
säästyvä tältä tulelta, ei kukaan joka kuuluu morsiusjoukkoon !
Lähestykäämme Herraa niin Hän lähestyy meitä, Hän oikein rientää juosten
meitä vastaan.
Jokainen maan asukas on
vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin se on lähellä. (Jooel.2) Tästä
kirjasta käy selville että on olemassa Jumalan joukko, morsian, väkevä
kansa, jonka vertaista ei ole ollut, eikä tämän jälkeen tule. Sen edellä
käy kuluttava tuli ja sen jäljissä polttava liekki.
Jokainen tästä
morsiusjoukosta tulee erämaan kautta, mutta he ovat puetut Jumalan voimaan
ja he tulevat kulkemaan sotarinnassa vuorten huipuilla, ryskyen kuin
tulenliekki joka kuluttaa oljet. Heidän edessään kansat vapisevat. He
juoksevat kuin sankarit, nousevat muurille ja jokainen kulkee tiensä
suoraan, ei mutkittele polullansa. Toinen ei sysi toistansa…. Herra antaa
äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä… sillä suuri on Herran päivä, sangen
peljättävä! kuka voi sen kestää?
Herra aloittaa
puhdistamisensa omasta huoneestansa,. Ja ne jotka suostuvat, saavat olla
mukana morsiamen palavassa joukossa ja vielä lopunajan elopelloilla. Sana
sanoo ”eloa on paljon, työmiehiä vähän”… tämä sana on totta vielä
tänäänkin !
Reväistään rikki
sydämemme, ei vaatteitamme, käännytään Herran Jumalamme tykö, sillä Hän on
armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas.
Älkäämme peljätkö
puhdistusta, se on meidän parhaaksemme! Se sattuu ja on epämiellyttävää
moneltakin osin, mutta kun olet sen tulen läpi mennyt, tulet kiittämään
Jumalaa! … sillä se on sittenkin pieni hinta siitä kirkkaudesta jonka olet
saava osaksesi. Muista että Jumala on ylpeitä vastaan, me emme vielä tiedä
niin kuin tietää tulee, me voimme vain uskoa ja luottaa että Jumala ei tee
virheitä. Jos morsian ei puhdistaudu ja tee parannusta, niin se ei ole
voittoisa eikä se ole silloin mikään morsian !Sillä morsiamen on käytävä
valkeassa puvussa, hääaterialle ei pääse kuin juhlavaatteessa, karitsan
veressä valkaistussa puvussa… ja Herra Jeesus tulee pian, nyt on
puhdistuksen ja valmistuksen aika ! oletko valmis ! VOITKO SUOSTUA !
”kuitenkin Jumalan
vahva perustus pysyy lujana ja siinä on tämä sinetti, ”Herra tuntee omansa
ja luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”.
”kärsi vaivaa niin kuin
ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies”… ”siitä syystä minä kärsin,
kaikki valittujen tähden, että hekin saavuttaisivat pelastuksen, joka on
Kristuksessa Jeesuksessa, ynnä iankaikkisen
kirkkauden”.2tim2:3
Siunaten;
Anski